Majoituskoululla

Hyvää festariyötä ja huomenta!

Perjantai 15.12.2019, kello 24:00. Rieskalähteen koulun eteisessä on joukko ihmisiä. Naulakoilla näkyy monta kymmentä paria kenkiä, puheensorinasta erottaa ”luokassa on vasta 10, sinne mahtuu vielä toiset 10” ja ”seuratkaa te minua” ja ”sä saat majoittua tonne”. Maata Näkyvissä -festareiden perjantai-illan viimeinen konsertti on päättynyt, ja talkoolaisia sekä festarivieraita on päässyt majoituskoululle, jossa he yöpyvät festariviikonlopun ajan.

Majoitusvalvoja istuu pöydän takana ja ottaa tulijoilta nimet ylös. Kaksi muuta majoitusvalvojaa suhaa edestakaisin koulun käytäviä ja johdattaa väkeä eri puolille rakennusta, luokkiin ja liikuntasaliin. Siihen nähden, että monella on takana pitkä päivä ja kello on paljon, väki on ihmeen pirteää ja hymyilevää. Ihmisiä tulee lisää sitä mukaa kun bussit pääsevät perille Gatorade Centeristä. Majoitusvalvonnan vastaava Ilona Lindroos kertoo, että Rieskalähteen koululla majoittuu noin 300 ihmistä viikonlopun aikana. Ei ihme, että puheensorinaa ja menoa riittää! Yhdeltä pitäisi alkaa hiljaisuus, josta hiukan myöhästytään, mutta lopulta kuuluvat viimeiset sanat: ”Hyvää yötä!” Väki vaipuu uneen, jota valvojat jäävät valvomaan.

Tällainen meininki oli marraskuussa 2019. Myös tänä vuonna festareilla helppo yöpymisvaihtoehto on mennä koulumajoitukseen, yksin tai oman ryhmän kanssa. Ilonan mukaan koulumajoitusta voi suositella kaikille. ”Koululla on leirielämän ja yhteisöllisyyden tuntua, eikä tarvitse nukkua yksin. Kouluun on helppo tulla yhteiskuljetuksella ja on mahdollista nukkua samassa tilassa omien tuttujen kanssa.” 

Ilona kertoo, että niissä kouluissa, joissa hän on ollut valvojana, on ollut rauhallista vuodesta toiseen. ”Työ on mukavaa, kun pääsee näkemään ihmisiä eri puolilta Suomea ja saa olla oma sosiaalinen, organisoiva, palvelualtis itsensä. Plus tämä on hauskaa! Työ on joka vuosi yhtä samaa naurua.” 

Samaa mieltä ovat myös festareilla ensimmäistä kertaa talkootyössä olleet Salla Harju ja Anna Puronaho. ”Aiemmin olemme olleet festarikävijöinä. Nyt halusimme töihin, mutta toisaalta emme halunneet skipata mitään, joten menimme yövalvojaksi. Silloin yö ollaan töissä, ja päivät saa osallistua ohjelmiin.” Työ oli molempien mielestä hauskaa, vaikka yllättävän vaativaa ja kiireistä. Toisaalta hektinen hetki kesti vain muutaman tunnin ajan, kun väki ehti perille. Sitten työ ja koko koulu rauhoittuivat. Koko yötä ei tarvinnut valvoakaan, kun majoitusvalvojat saivat vuorotella hereillä oloa ja yöunen valvontaa. 

Lauantai 16.11.2019, kello 7:30. Virallinen herätys kajahtaa koulun luokissa ja salissa. Virkuimmat ovat jo nousseet aikaisemmin ja ehtineet käydä suihkussa, kun unisimmat vasta kömpivät peittojen ja makuupussien alta pois. Rieskalähteen koululla toiset nukkuivat paremmin kuin toiset. Jollakin on ollut hieman kylmä, jonkun luokkahuonetoverit ovat olleet hieman vilkkaina yön aikana. Yleisilmapiiri on kuitenkin positiivinen ja innostunut heräämään uuteen aamuun. ”Huomenta”, kaikuu koulun käytävillä.

Teksti: Anna Korpi

Kuva: Jussi Puuri