Maata Näkyvissä -festareiden lauantaipäivän ohjelma on ollut edellisten vuosien tapaan monipuolinen: konsertteja, savukoneita, raamattuopetuksia, leikkimielistä kisailua ja yhteislaulua. Lauantaina festareilla on ollut yli 5000 kävijää, mikä on suuri kiitoksen aihe myös tapahtuman johtajalle, Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinoselle.
”Minulla on kiitollinen fiilis koko tästä päivästä. On hienoa, että ihmisiä on ollut näin mukavasti liikenteessä. Olen tykännyt kaikesta, mitä lavalla on kuultu. Tuntuu, että artistitkin ovat entistäkin paremmin olleet asian ytimessä puheittensa kautta. Täällä on oikeasti haluttu jakaa sitä toivoa, minkä saamme vain Jeesukselta”, Heinonen kommentoi.
Päälavalla kuultiin viime vuoden tavoin laaja kattaus kotimaisia artisteja. Lavalle kiipesivät muun muassa Juhani Tikkanen, Park 7, PapiPike, Kotiinpalaajat ja Innea. Yksi festareiden ennakkosuosikeista oli yhdeksän vuotta sitten lopettanut ja tänä vuonna kahden keikan ajaksi paluun tehnyt The Rain. Kotimaisten artistien lisäksi lauantaina festareilla nähtiin Yhdysvalloissakin mittavan 38 kaupungin areenakiertueen tehnyt ruotsalaisyhtye Lin D.
Yksi jokavuotinen ohjelmanumero festareilla on festariseurakunnan valinta ennalta lähetettyjen hakemusten perusteella. Tämän vuoden festariseurakuntapalkintoa lavalle nousi hakemaan nuorten joukko Joensuun seurakunnasta. ”Meillä on huippuporukka, ja meidän seurakunnassa saa olla sellainen kuin on. Joensuussa toiminta on todella monipuolista. Pitkä festarimatka kulutettiin kuuntelemalla musiikkia ja pelailemalla, ja meillä on myös vitsikirja mukana”, yksi palkintoa vastaanottaneista nuorista kertoi.
Päälavalla nähtyjen konserttikokonaisuuksien välissä oli mahdollisuus osallistua studioihin, joissa pääsi kuulemaan opetuksia eri teemoista. Studioiden lisäksi festarilauantaina järjestettiin kaksi erilaista klubia, Asenneklubi ja Olkkari. Asenneklubilla kuultiin musiikkia räpistä rokkiin, kun taas Olkkarin musiikki oli rauhallisempi lepokeidas. Nyt toista kertaa järjestetyillä klubeilla riitti väkeä viime vuoden tapaan jonoksi asti.
Pääpuhujavieras Sarah Crowder jakoi lauantai-illassa lapsuustarinansa. Jouduttuaan kymmenvuotiaana leikkaukseen Crowder oli peloissaan, koska kukaan ei ollut kertonut hänelle, että hän selviäisi leikkauksesta. Leikkauspäivänä osavaltioon iski maanjäristyksiä ja sairaalasta lähtivät valot. Crowder ei nähnyt mitään, pelkäsi ja tunsi olonsa yksinäiseksi. Tosiasiassa hän ei ollut yksin, vaan äiti oli ollut koko tämän ajan sairaalassa oven toisella puolella eikä koskaan jättänyt häntä.
”Mitä ikinä kohtaatkin tänä päivänä, tiedä, ettet ole yksin. Sinua ei ole hylätty. Jeesus kohtaa sinut ja hänen kasvonsa ovat täynnä myötätuntoa. Sinä olet hänen lapsensa, ja hän on sinun lähelläsi”, Crowder muistutti.
Kuva: Kasper Pesonen