MAATA NÄKYVISSÄ -FESTAREILLE OSALLISTUI 18 000 KÄVIJÄÄ

Maata Näkyvissä -festarit päätettiin sunnuntaina Gatorade Centerillä Ikuisesti yhdessä -konserttiin. Park 7 ja Audile saivat hallin täydeltä nuoria otteeseensa ja kertoivat hyvää sanomaa Jeesuksesta. Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyönohjaaja Mari Vuorisalmi muistutti Jumalasta lähtevästä muuttumattomasta ja täydellisestä rauhasta, ja Open Stage -kisan voittaja laulaja-kitaristi Eva rohkaisi nuoria sanomallaan ”Kyllä sinä riität”.

Festareille osallistui tänä vuonna 18 000 ihmistä eri puolilta Suomea sekä aina Ruotsia ja Viroa myöten. Nuorten lisäksi paikalle saapui runsaasti lapsiperheitä.

– Tunnen oloni siunatuksi ja kiitolliseksi. Festareilla oli koko viikonlopun ajan hyvä tunnelma, ja kaikki sujui jouhevasti. Tämän vuoden teemana ollut Rauha näkyi festareilla sekä tunnelmassa että monissa hienoissa puheenvuoroissa, sanoo Maata Näkyvissä -festareita järjestävän Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen.

Heinonen kertoo arvostavansa suuresti sunnuntain Hyviä herätyksiä -sanajumalanpalveluksessa kuultua piispa Seppo Häkkisen saarnaa, jossa kehotettiin kuulijoita olemaan rohkeasti kristittyjä. Hieno hetki koettiin Heinosen mukaan myös lauantain pääkonsertissa, kun legendaarinen, keikkailun jo lopettanut gospel-yhtye The Rain esiintyi yhden kappaleen ajan.

Festareilla järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen suurin nuortenilta. Iltaan saapui koko viikonlopun paikalla olleen festarikansan lisäksi satoja erilliskävijöitä.

Ensi vuodeksi festareille haikailevien kannattaa hyödyntää ennakkovaraajan etu ja varata viikonloppupaketti huokeaan 50 euron hintaan. Ilman majoitusta festariviikonloppua pääsee viettämään 45 eurolla. Maata Näkyvissä -festareita vietetään seuraavan kerran 15.–17.11. 2019. Ensi vuoden festareiden teemana on ”Mitä mä pelkään?”.

– Ihmisten elämässä on nykyään paljon pelon aiheita. Haluamme teeman avulla painottaa Jumalan tuomaa turvaa, Heinonen kertoo.