THE RAIN SOITTI YLLÄTYSKEIKAN LAUANTAI-ILTANA

Maata Näkyvissä -festareiden pääkonsertti on juuri päättynyt musiikintäyteisen illan jälkeen. Gatorade Centerin konserteissa on viikonlopun aikana toteutettu myös SuomiLOVE
-ohjelmasta inspiroitunut MN-love. Siinä on kuultu seurakuntaan ja Maata Näkyvissä
-festareihin liittyviä tarinoita.

Kesän aikana festaritoimistolle lähetetyistä tarinoista MN-loveen valikoitui kaksi hyvin erilaista. Perjantai-iltana trilogian aloitti kertomus seurakunnasta ja ystävyydestä, KLS:n Perttu Läykki lauloi tarinan ystävyksille omistetun kappaleen Kuningas palaa. Lauantaina kuultiin rakkaustarina, jossa ensikohtaaminen tapahtui Maata Näkyvissä -festareilla. Oman tarinansa kertonut Niina-Maria halusi yllättää aviomiehensä Laurin kappaleella Arki, jonka esittivät Eve ja Ossi.

Kaikkia MN-lovessa kuultuja tarinoita yhdistää se, että festarit ovat liittyneet merkittävällä tavalla tarinan kulkuun. Pääkonsertin MN-lovessa järvenpääläinen Simo kertoi kappaleesta Tuuli kulkee, joka on auttanut häntä vaikeina aikoina. Simon viesti oli omistettu kaikille kuulijoille: “Vaikka meillä kaikilla on välillä vaikeaa, emme ole koskaan yksin. Jumala on aina meidän kanssa ja rakastaa meitä”, sanoi Simo. Koko festarikansa sai yllättyä, kun vuonna 2015 lopettanut raskasta rockia soittanut supersuosikki The Rain teki yhden biisin mittaisen comebackin Maata Näkyvissä -festareiden pääkonsertissa nähdyssä MN-lovessa.

Lauantaipäivä Maata Näkyvissä -festareilla on sujunut vauhdikkaasti. Väki on viihtynyt konserttien lisäksi studioissa ja erilaisissa workshopeissa muun muassa draaman, pingiksen ja futsalin parissa. Tapahtuman kävijämäärä lauantaina oli 6 500.