Maata Näkyvissä -festareiden tulevaisuus vaikutti keväällä 2022 olevan vaakalaudalla, kun jo vuosia taloudellisesti tappiolliseksi jäänyt toiminta oli saavuttamassa viimeisen rajan. Maata Näkyvissä -festareita järjestävän Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen purki tuolloin Facebook-päivityksessään huolta tilanteesta. “Olin aika synkissä fiiliksissä silloin tapahtuman tulevaisuuden suhteen ja kirjoitin päivityksessä, että nyt on rukoiltava ihmettä, muuten edessä ovat viimeiset festarit”, Heinonen muistelee. Huoli herätti nopeasti …
Sometähdet Nino Ärling ja Arttu Laitinen festareilla
”Saat kymmenen sekuntia aikaa. Sun pitää siinä ajassa sanoa kolme eri Raamatun henkilöä. Aika alkaa nyt.” Siinä yksi esimerkki haasteista, joihin useat nuoret saivat osallistua tämän vuoden festareilla. Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Ei kovin kauas, vaan marraskuuhun, jolloin Turkuun satoi ensimmäistä kertaa lunta niin, että pystyi sanomaan maan olevan hieman valkoinen. Gatorade Centerissä ja Turun Messukeskuksessa vietettiin Maata Näkyvissä -festareita. …
Jippii Youth on matkalla rukoillen ja Jumalan lahjoista iloiten
Marraskuun kolmas viikonloppu Turussa Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa oli iloinen ja vauhdikas. Nuoria ympäri Suomen ja aina Ruotsia ja Viroa myöten juhli Maata Näkyvissä -festareilla, Pohjoismaiden suurimmassa kristillisessä musiikkitapahtumassa. Viikonloppuun sisältyi musiikkia, tanssia, opetusta ja yhdessäoloa. Yksi viikonlopun artisteista oli Jippii Youth. Kyseessä on hengellistä poppia esittävä lauluyhtye. Yhtyeen jäsenet kertovat festariviikonlopun edenneen kofeiinin sijaan Jumalan voimalla. “Kyllä me kuljettiin …
Maata Näkyvissä -festarit kokosi 12 500 kävijää
Maata Näkyvissä -festareita vietettiin Turussa 18.–20.11. jälleen kolmipäiväisinä. Viime vuonna tapahtuma oli yksipäiväinen ja sitä edelliseltä vuodelta se jäi väliin koronaviruspandemian vuoksi. Tällä kertaa Maata Näkyvissä -festarit keräsi viikonlopun aikana yhteensä noin 12 500 kävijää eri puolelta Suomea sekä ainakin Virosta ja Ruotsista. Sunnuntaiaamuna festariväen kokosi yhteen sanajumalanpalvelus Gatorade Centerissä. Jumalanpalveluksessa liturgina toimi Turun Mikaelinseurakunnan seurakuntapastori Jonathan Westergård ja saarnasi …
Sinä huomasit minut – Juhana Tarvaisen saarna
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25 Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä …
Festarilauantai oli täynnä iloista yhdessäoloa
Maata Näkyvissä -festareiden toinen päivä keräsi Turun Gatorade Centeriin ja Messukeskukseen lähes 5000 kävijää. Lauantain täytti rento yhdessäolo, kun isommissa ja pienemmissä porukoissa kokoonnuttiin musiikin, raamattuopetusten sekä leikkimielisten skabailujen ja hauskan tekemisen pariin. Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen iloitsee siitä, että näin suurella joukolla on jälleen kokoonnuttu festareille. ”Tänään olen ollut tosi kiitollisella mielellä, kun olen seurannut ohjelmaa ja jutellut …
Ilo ja yhteisöllisyys vahvasti läsnä festareilla
Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorisotapahtuma Maata Näkyvissä -festarit käynnistyi tänään Turussa Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa. Ilo on ollut kantavana teemana läpi perjantain festariohjelman ja -tunnelman. Päälavalla on ollut vahva kattaus gospelmusiikkia, kun lavalle nousivat kotimaiset Freesia ja Vanamo sekä ruotsalainen energinen sisarustrio Lin D. Tapahtuman yhdysvaltalainen pääpuhuja Matt Popovits muistutti kuulijoita siitä, että vaikka usein etsimme onnellisuutta somea selaamalla, ei pysyvä …
Festareille on jälleen saavuttu läheltä ja kaukaa
Maata Näkyvissä -festarit ovat alkaneet Turussa. Kyseessä on Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorten tapahtuma. Teemana on tänä vuonna Ilon päivä. Seurakuntaryhmiä osallistuu festareille 120, joista pohjoisin on lähtenyt matkaan Utsjoelta asti. Festarivieraita on saapunut myös ainakin Ruotsista ja Virosta. Festareiden kokonaiskävijämäärän odotetaan olevan tänä vuonna noin 15 000. Viikonlopun aikana tapahtumassa kuullaan musiikkia yli 30 esiintyjältä, ja mukana ovat suomigospelin kestosuosikit …
Hyvää festariyötä ja huomenta!
Perjantai 15.12.2019, kello 24:00. Rieskalähteen koulun eteisessä on joukko ihmisiä. Naulakoilla näkyy monta kymmentä paria kenkiä, puheensorinasta erottaa ”luokassa on vasta 10, sinne mahtuu vielä toiset 10” ja ”seuratkaa te minua” ja ”sä saat majoittua tonne”. Maata Näkyvissä -festareiden perjantai-illan viimeinen konsertti on päättynyt, ja talkoolaisia sekä festarivieraita on päässyt majoituskoululle, jossa he yöpyvät festariviikonlopun ajan. Majoitusvalvoja istuu pöydän takana …
Festaritalentti-esitykset nostavat nuoria lavalle
“Sykkeet olivat ennen esiintymistä katossa, mutta musiikki vei mukanaan ja annoin vain mennä. Siinä kohtaa ei ollut enää väliä, miten onnistun”, Viivi Saine kuvaili fiilistään Maata Näkyvissä -festareiden takahuoneessa vuoden 2021 festareilla. Saine oli päivän ensimmäinen Festaritalentti-esiintyjä ja soitti iltapäivän ensimmäisessä konsertissa ukulelella itse kirjoittamansa kappaleen Hyvät ihmeet. Festaritalentti-esiintymiseen pystyi hakemaan Maata Näkyvissä -festareiden Instagramin kautta. Saine näki ilmoituksen ja …