Vuoden 2023 Maata Näkyvissä -festareiden ohjelma on julkaistu

Pohjoismaiden suurimman kristillisen nuorisotapahtuman Maata Näkyvissä -festareiden ohjelma on julkaistu. Tapahtuman teemana on tänä vuonna Et ole yksin, ja sitä vietetään 17.–19.11.2023 Turussa Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa.

Ohjelma on pullollaan suomigospelin helmiä ja uusia tulokkaita. Merkillepantavaa onkin se, että musiikin osalta tänä vuonna mennään täysin kotimaisella kattauksella. Tämän vuoden Maata Näkyvissä -festareiden ohjelman suurimpia nimiä ovat koko kansan tuntema Ilta, toistaiseksi viimeisen jäähallikeikkansa heittävä kls. sekä räppigenren suurnimet PapiPike ja Immanuel. Gatorade Centerin lavalle nousevat myös muiden muassa Juhani Tikkanen, Mikko Vaismaa, Park 7 ja vuosien tauon jälkeen raskaan musiikin superyhtye TERA. Tapahtuman pääpuhujana toimii ensimmäistä kertaa amerikkalainen Sarah Salzberg.

Maata Näkyvissä -festareiden ohjelmassa on totuttuun tapaan runsas annos raamattuopetusta, nuorten puheenvuoroja, tanssia ja paljon muuta. Perjantai huipentuu Suomen suurimpaan nuorteniltaan, jossa musiikista vastaa Maksetut Viulut.

”Maata Näkyvissä -festareiden 2023 teema tuntuu korona-ajan ja poikkeusolojen jälkeen juuri oikealta. Nuorten yksinäisyys ja ulkopuolisuuden kokemuksista kumpuava ahdistus ovat selkeästi lisääntyneet. Näihin pelkoihin ja kipeisiin kysymyksiin pyrimme vastaamaan teemalla Et ole yksin. Meitä on täällä monia, jotka kuljemme kanssasi samaan suuntaan ja ennen kaikkea elämän ja kuoleman Herra Jeesus kulkee kanssasi”, kommentoi Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen tämän vuoden teemaa.

”Iloitsen myös menneestä talvesta. Maata Näkyvissä -festareita on hienoa tehdä ja suunnitella yhdessä Puisto Liven kanssa”, Heinonen jatkaa. ”Saimme kasaan syvällisen ja laadukkaan ohjelman. Erityisen iloinen olen puhujavieraasta Sarah Salzbergista, joka on tapahtuman ainoa ulkomainen artisti. Sarah on Vanhan testamentin opettaja Yhdysvalloista Kaliforniasta, ja hän on festareiden ensimmäinen naispääpuhuja”, Heinonen toteaa.

Festareiden rakenteessa koetaan muutoksia, kun Messukeskus toimii vain ruokailuhallina. Samaan aikaan Gatorade Centerin puolelle rakennetaan kaksi uutta klubia, joissa tarjoillaan hyvää musiikkia ja puheita silloin, kun päälavalla ei ole ohjelmaa. Näiden klubien nimet ovat Asenneklubi ja Olkkari.

”Halusimme tämän vuoden ohjelmassa nojata suomalaisiin esiintyjiin. Suomessa tehdään loistavaa hengellistä musiikkia monipuolisesti. Erityisen innoissani olen Asenneklubin kattauksesta, sillä siellä nähdään ja kuullaan nuoria räppäreitä sekä gospelin legendaarisia rokkibändejä. Se, että saimme koko Suomen kansan suosiota nauttivan Iltan esiintymään festareille, lämmittää myös sydäntä erityisesti. Luvassa on jälleen kerran vuoden siistein tapahtuma”, toteaa Miika Luomaranta festaritiimin puolesta.

Maata Näkyvissä -festareiden lipunmyynti on auki osoitteessa www.maatanakyvissa.fi/liput, ja tapahtuman ohjelma löytyy nyt kokonaisuudessaan osoitteesta www.maatanakyvissa.fi/ohjelma.

Kuva: Lasse Simpanen