Maata Näkyvissä -festarit on nyt polkaistu käyntiin Turussa Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa. Pohjoismaiden suurin kristillinen nuortentapahtuma järjestetään jo 39. kerran, ja paikalle odotetaan viikonlopun aikana yli 14 000 kävijää. Festareiden teemana on tänä vuonna ”Olet turvassa”, ja ohjelmaa on tarjolla aiempaa laajemmin eri-ikäisille.
Viikonlopun aikana kuullaan kotimaisen gospelin kärkinimiä, kuten Immanuelia, Juhani Tikkasta ja Kotiinpalaajia. Perjantaina paljastuu, kuka on mystinen yllätysesiintyjä, ja lauantaina lavalle nousevat viimeksi vuoden 2015 festareilla esiintynyt legendaarinen The Rain -bändi sekä aiemminkin tapahtumassa ilahduttanut ruotsalainen Lin D -yhtye. Sunnuntaina viikonlopun huipentaa massiivisella show’llaan Freesia & Friends -kokoonpano. Uutuutena ohjelmaa täydentää erityisesti lapsille suunnattu konsertti, jossa esiintyvät Pienlähettiläs-yhtye sekä Papan pyhis -pyhäkoulu.
Festareille odotetaan kaiken kaikkiaan 127 seurakuntaryhmää eri puolilta Suomea aina Utsjokea myöten. Myös Virosta on tulossa pari linja-autollista nuoria. ”Talvimyrsky voi hidastaa joidenkin perille pääsyä. Esirukousporukassa on kovasti rukoiltu, että kaikki pääsisivät turvallisesti perille. Täällä ollaan ihan sananmukaisesti turvassa”, kommentoi Sleyn nuorisotyön ja Maata Näkyvissä -festareiden johtaja Juha Heinonen.
Tänä vuonna järjestettiin toista kertaa lahjakeräys tapahtuman mahdollistamiseksi myös vähävaraisille nuorille. Keräyksen kautta saatiin kokoon yksityislahjoituksina yli 10 000 euroa, ja joukko yrittäjiä tuplasi summan 20 000 euroon. Keräyksen ansiosta seurakunnat pystyivät jakamaan 194 kappaletta koko viikonlopun lippupaketteja.
Festariviikonloppua voi seurata sosiaalisessa mediassa Instagramissa (@maatanakyvissa), TikTokissa (@maatanakyvissafestarit) ja Facebookissa.
Kuva: Anre Wasse