Joka vuosi Maata Näkyvissä -festareille kokoontuu sankoin joukoin ainutlaatuisia ihmisiä monenlaisista taustoista. Toinen on rohkea, toinen hiljainen ja arka, joku määrittelee itsensä uskovaksi ja toinen ihmettelee mistä tässä kaikessa onkaan kyse.
Värikkään festarikansan seasta tapahtuman aikana erottuu kaksi hehkuvan pinkillä liivillä varustettua häirintäyhdyshenkilöä. Päälavalla he esittäytyvät useita kertoja festariviikonlopun aikana.
Pinkit liivit onkin huomattu festarikävijöiden keskuudessa pääasiassa uteliaasti ja avoimesti. Häirintäyhdyshenkilöitä voi viikonlopun aikana lähestyä joko hihasta nykäisemällä tai puhelimella. Tukea voi saada aina, jos on jollakin tavalla epämukava olo, jää ulkopuolelle tai kokee jollakin tavalla epämukavaa kohtelua tai koskemista.
”Ajattelen, että olemme matalammalla kynnyksellä lähestyttäviä kuin järjestyksenvalvojat”, pohtii vuoden 2024 festareilla häirintäyhdyshenkilönä toiminut Mari Ahvenjärvi.
”Järkkärit puuttuvat helposti näkyviin tönimisiin ja tuuppimisiin, mutta me olemme tukena, jos tulee vaikkapa mielipide-eroja tai toisen loukkaamista niin tahallaan kuin vahingossakin”, kertoo Marin kollega Lukas Brenner.
Häirintäyhdyshenkilöt ovat tapahtumassa kaikkien käytettävissä: he ovat niin nuoria, talkoolaisia, nuorisotyöntekijöitä kuin artistejakin varten.
”Jotkut aikuiset ovat saattaneet suhtautua kriittisesti, että pitääkö tällaistakin nyt olla. Jotta jokaisella olisi hyvä olla, on kuitenkin tärkeää tehdä näkyväksi se, että täällä huolehditaan kaikista”, Lukas toteaa. ”Rohkaisemme auttamaan muita ja olemaan ystävällisiä toisia kohtaan. Muistutamme, ettei ketään saa kiusata. Siihen puututaan aina, jos sellaista tapahtuu. Yksi tärkeimpiä tehtäviämme on olla näkyvillä ja saatavilla.”
”Nuorten tulee voida ajatella, että täällä ei katsota pois, jos jotain epämukavaa tapahtuu. Jokaisen oma kokemus on tärkeä. Me kuuntelemme, otamme vakavasti ja autamme jos tilanteeseen pitää jollakin tavalla puuttua”, jatkaa Mari.
”On hienoa, että kristillisessä tapahtumassa otetaan synnin mahdollisuus huomioon. Olemme syntisiä ja teemme toisille pahaa olosuhteista huolimatta. Syrjintää ja häirintää voi olla myös siellä, missä lähtökohtaisesti pitäisi saada olla hyvä mieli”, toteaa Lukas.
Vuoden 2024 festariteema Olet turvassa kiteytti Marin mukaan sen, miksi häirintäyhdyshenkilöitä tarvitaan. ”Teemme yhdessä turvallista tapahtumaa. Mekin toimimme rukouksesta lähtien. Toki voisi ajatella rukouksen jälkeen hengellisesti niin, että rukous riitti, mutta silti Jumala toimii käytännössä myös ihmisten kautta.”
Maata Näkyvissä -festareiden virallinen festarietiketti antaa kävijöille ohjeita siitä, miten festareilla tulisi toimia, jotta kaikilla on tapahtumassa hyvä olla. Toisten auttaminen ja kohtelu kunnioittavasti ja ystävällisesti on myös sitä, mitä häirintäyhdyshenkilöt festarikävijöiltä toivovat.
”Toivoisin, että kaikkia kohtaan osoitettaisiin kunnioitusta ja toisia ihmisiä kohdatessa suhtauduttaisiin avoimesti ilman oletuksia. Turvallisen tilan kokemus tulee siitä, ettei oma oleminen tunnu rasitteelta muille, ettei tarvitse arkailla tai peitellä itseään. Jokainen saa tulla ja kokea, että tulee huomioiduksi omana itsenään”, Mari pohtii.
Lukaksella on ajatus siitä, miten tämä toteutuisi aina yhä paremmin: ”Nuoret kulkevat täällä usein porukassa. Jos jokaisessa porukassa olisi yksi, joka olisi valmis puuttumaan epäasiallisuuksiin tarvittaessa, siitä leviäisi positiivisempi henki kaikille.”
Häirintäyhdyshenkilöillä on myös esikuva. ”Jeesus antaa häirintäyhdyshenkilöiden tehtävään hyvän mallin. Hän kohtasi sellaisia ihmisiä, jotka olivat syrjittyjä ja jätettiin ulkopuolelle. Hän kutsui mukaan. Hän saattoi paheksua joitakin asioita, mutta tiesi, että armo kuuluu ihan kaikille ja toimi sen mukaisesti. Jeesus nosti niitä, jotka olivat syrjässä”, sanoo Lukas.
”Toivoisin, että erityisesti silloin, kun ollaan yhdessä kristillisessä tapahtumassa, saisivat myös arat, heikot ja hiljaiset kokea, että tämä on heidän paikkansa. Tämä ei ole sellainen ”me ollaan sankareita kaikki” -juttu”, jatkaa Mari.
”Luulen, että Jeesus olisi viihtynyt Maata Näkyvissä -festareilla. Täällä on koolla sekalainen seurakunta. Ei opetuslastenkaan joukko ollut ylhäisten tai kerjäläisten kokoontuminen, vaan siihen koottiin kaikki mukaan.”
Teksti: Maria Sorje
Kuva: Minttu Gummerus