LEPOHETKIÄ FESTARIVILINÄN KESKELLÄ

Suuren väkimäärän keskellä, musiikin pauhussa ja valojen välkkeessä festarikävijä saattaa välillä kaivata huilihetkiä, joissa mieli ja keho lepäävät. Maata Näkyvissä -festarit tarjoaa rauhallisempaa menoa kaipaaville festarivieraille erilaisia levähdysmahdollisuuksia niin akustisen musiikin, säkkituolien kuin sielunhoidon muodossa.

Vuoden 2019 festareilla Gatorade Centerin kolmanteen kerrokseen Hall of Famelle pystytettiin toista kertaa festareiden historiassa Trubalava, jolla esiintyi neljä yhtyettä ja muusikkoa. Pienellä Trubalavalla tunnelma on intiimimpi kuin muilla lavoilla ja musiikkiesitykset ovat totuttua riisutumpia. Kymmenvuotista musiikkiuraansa festareilla juhlistanut hip hop -artisti JoonaZ esiintyi kahden veljensä kanssa. Taustanauhan ja kosketinsoittimen säestämä JoonaZ muistutti biiseissään kuulijoita siitä, että kaikkien murheiden ja vaikeuksienkin keskellä Jumala johdattaa ja opettaa meitä. Toisena lavalle noussut JOONA tekee elektroakustista musiikkia, mutta festareilla hän esiintyi akustisen kitaran kanssa. Maanpäällisen elämän rajallisuus ja jälleennäkemisen toivo olivat JOONAn esityksessä läsnä, sillä yhden kappaleistaan artisti omisti hiljattain menehtyneen isoäitinsä muistolle. JOONA kertoi, että surun keskellä hänen perheensä on myös kiitollisella mielellä. ”Mummo pääsi sinne, minne me ollaan matkalla.”

Raikkaan tuulahduksen Trubalavalle toi Debi trio, joka esitti kitaran ja koskettimien säestämänä ylistyshenkisiä rukouslauluja. Lauluissa iloitaan ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta ja siitä, miten elämä itsessään on jo ihme. Trubalava-esitykset päätti The Voice of Finland 2018 -kisastakin tutuksi tullut Samuli Vettenranta, joka oli toinen lavalle nousseista mies ja kitara -kokoonpanoista. Vettenrannan lauluissa pohditaan ihmisten välistä suhdetta ja kykyä auttaa toinen toistaan matkalla taivaaseen.

Akustista musisointia festareilla tarjoilivat myös Suomen Raamattuopiston Musalinjan festarikäytävämuusikot. Festarikäytävämuusikot järjestivät Messukeskuksessa riparilaulujameja, joihin kuka tahansa festarikävijä saattoi pysähtyä, jos kaipasi huilihetkiä ruuhkaisilla käytävillä tai muuten vain viikonlopun vilskeessä. Messukeskuksessa huolehdittiin myös vieraiden fyysisen levon tarpeesta. Festarikaupan edustalle oli tuotu säkkituoleja, joihin festarivieraat saattoivat rojahtaa lepuuttamaan jalkojaan.

Maata Näkyvissä -festareilla on myös aina mahdollisuus hengelliseen huolenpitoon sielunhoidon ja esirukouksen äärellä. Esirukous- ja sielunhoitopisteellä festarikävijä voi jättää oman rukouspyyntönsä tai rukoilla paikan päällä omien tai muiden jättämien esirukousaiheiden puolesta. Lisäksi pisteellä on mahdollisuus sielunhoitoon papin tai sielunhoitajan kanssa.

Teksti: Hanna Harju

Kuva: Arttu Sorsa