MAATA NÄKYVISSÄ -FESTARIT 2018 OVAT ALKANEET

Eri puolilta Suomea yli 180 seurakunnasta saapuu nuoria pohjoismaiden suurimpaan kristilliseen nuorisotapahtumaan. Perjantai-iltapäivällä punertavan auringonlaskun aikaan väkeä on virrannut Turun Gatorade Centeriä ja Messukeskusta kohti tasaisena virtana.

Tapahtumaa on rakennettu pitkin syksyä ja erityisesti kuluneen viikon aikana tiiviisti vapaaehtoisvoimin. Viikonlopun aikana festareilla työskentelee yhteensä 1 300 talkoolaista lukemattomissa eri tehtävissä aina puhtaanapitotiimistä järjestyksenvalvontaan.

Alkaneen viikonlopun aikana Maata Näkyvissä -festareiden keskiössä on sanoma armosta ja pelastuksesta. Tätä sanomaa on jo kuluneen viikon aikana saanut moni nuori kuulla, kun Samuli Luomaranta & Kotiinpalaajat on kiertänyt Turun alueen kouluissa koko viikon.

Perjantai-illan ensimmäisessä konsertissa Gatorade Centerillä esiintyvät muun muassa Iso-Britanniasta saapunut kestosuosikki LZ7, SAVE ja Roisi Roni.

Viikonlopun tapahtumia on mahdollista seurata viikonlopun aikana instagramin, twitterin, facebookin ja festariradion välityksellä. Fetariradio löytyy osoitteesta www.nuotta.com/radio. Sosiaalisessa mediassa seuraaminen on helppoa aihetunnisteilla #maatanäkyvissä ja #rauhanäkyvissä.