Olet turvassa -teemalla vietetyt 39. Maata Näkyvissä -festarit päättyivät Turun Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa energisen viikonlopun jälkeen sunnuntaina. Kävijämäärä nousi viime vuodesta, kun paikalle saapui kaikkiaan 13 700 kävijää Suomesta, Ruotsista ja Virosta. Tapahtuma toteutuu vuosittain pääasiassa talkoovoimin, ja monenlaisissa tehtävissä festareilla työskenteli tänä vuonna 1 200 talkoolaista.
Maata Näkyvissä -festareilla on viikonlopun aikana nähty monipuolisesti eri musiikkityylien gospelartisteja sekä nuoria osaajia eri taiteen aloilta. Myös evankeliumin opetukseen on keskitytty niin konserteissa kuin studioissakin. Perinteiseen tapaan Gatorade Centerissä sunnuntaina järjestetty jumalanpalvelus soi Maksettujen Viulujen Pyhä-messun sävelin keräten permannon ja alakatsomot täyteen väkeä. Sunnuntaiaamuna järjestetyssä Open Stagessa rohkeat ja taitavat festarikävijät saivat mahdollisuuden esittää omia kykyjään. Open Stagesta päätöskonserttiin valittiin Riku Happonen ja Helmi Rönnqvist kappaleella Puhtaat lapaset, jonka Happonen oli kirjoittanut vuosi sitten menehtyneelle kummitädilleen. Päälavalle heidän kanssaan nousi myös Aamu Rönnqvist. He omistivat laulun nyt kaikille esirukoilijoille.
Sunnuntain iltapäivän konserttiin odotettu Tera joutui perumaan keikan viime tingassa. Tilalla esiintyivät Pekka Simojoki, Heidi Simelius sekä Sami Asp.
”Esiinnyin myös aivan ensimmäisessä Maata Näkyvissä tapahtumassa vuonna 1985 pienen bändini kanssa, enkä voinut ymmärtää millainen tapahtumasta vielä kasvaisi”, Simojoki kertoi.
”Lauloimme silloin yhden tietyn laulun, jonka esitämme vielä tähän loppuun”, hän jatkoi.
Evankeliumi-nimiseen nuoren seurakunnan yhä laajasti tuntemaan lauluun yhtyi koko festariväki. Sunnuntai-iltapäivällä Maata Näkyvissä -festarit päätti lähes vuoden ajan valmisteltu ja isosti toteutettu Freesia & Friendsin keikka. Yhtye uutisoi viikonloppuna jäävänsä Maata Näkyvissä -keikan jälkeen tauolle ja palaavansa uudella kokoonpanolla takaisin keikkalavoille syksyllä 2025.
Tapahtumaa järjestävän Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen nuorisotyön johtaja Juha Heinonen oli sunnuntai-iltapäivänä hyvillä mielin.
”Koko viikonloppu on ollut tunnelmallinen ja hyvä, erityisesti lauantai-illan tunnelman koin mieleenpainuvana. Talkoolaisten ihmeellinen asenne puhuttelee minua vuosi vuodelta enemmän. Täällä on ollut joka hetki hyvin vahva hengellinen anti kaikessa, mitä lavalta on tullut ja olen siitä kiitollinen”, Heinonen kertoo.
Myös tapahtuman tuottaja Samuli Luomaranta on tyytyväinen viikonlopun kulkuun.
”Jumala siunasi tätä viikonloppua, ja kaikki on mennyt tosi hyvin. Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta oli keskiössä”, Luomaranta sanoo.
”Koko meidän tiimin rukous tänään on, että tämä viikonloppu on antanut eväitä mukaan siihen arkeen, mitä jokainen nuori ja festarivieras käy läpi”, Luomaranta toteaa.
Viikonlopun kävijämäärät ovat ilahduttaneet järjestäjiä.
”Näinä aikoina on haastavaa saada ihmisiä paikalle, mutta pääsimme tänä vuonna kävijämäärätavoitteeseen. Kun meillä oli paikalla 127 seurakuntaryhmää, ja yli 13 700 ihmistä, niin kyllä tässä on hyvä mieli lähteä pohtimaan tulevaa juhlavuotta”, Heinonen iloitsee.
Ensi vuonna Maata Näkyvissä -festarit järjestetään jo 40. kerran. Tapahtuman suunnittelut käynnistyvät Heinosen mukaan innostuneissa tunnelmissa vielä tämän vuoden puolella yhteistyössä ohjelmatoimisto Puisto Liven kanssa.
”Haemme ensi vuoden tapahtumaan varmaankin vähän nostalgiaa. Suunnittelun keskiössä ja ytimessä ovat kuitenkin 15–20-vuotiaat. Teemme koko perheen nuorisotapahtumaa”, Heinonen lupaa ja Luomaranta jatkaa: ”Lämpimästi tervetuloa vuoden päästä!”
Maata Näkyvissä -festarit järjestetään seuraavan kerran 21.–23.11.2025 teemalla Uskollinen.
Kuva: Kasper Pesonen