Maata Näkyvissä -festarit alkoivat tänään Turussa Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa. Perjantain ohjelmaan kuului useita tunnettuja gospelbändejä sekä jo perinteeksi muodostunut Suomen suurin nuortenilta. Ensimmäinen päivä veti Gatorade Centerin areenalle paljon iloista yleisöä, ja kävijöitä oli perjantai-illan aikana vähän reilu 4 000. Viikonlopun avannut Kahdessa sekunnissa nollasta sataan -konsertti oli nimensä veroinen, kun toistaiseksi viimeistä kertaa esiintynyt NNS viritti kuulijat festaritunnelmaan. Samaa …
Tuhannet nuoret ovat saapuneet Turkuun Maata Näkyvissä -festareille
Maata Näkyvissä -festarit ovat alkaneet Turussa. Gatorade Centerissä ja Turun Messukeskuksessa järjestettävä tapahtuma on Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorten tapahtuma. Festareiden teemana on tänä vuonna Et ole yksin. Ensimmäisenä esiintyjänä kuultiin NNS:tä, joka kertoi eilen Instagram-tilillään Maata Näkyvissä -festareiden keikan olleen yhtyeen toistaiseksi viimeinen. Lauantaina festareilla kuullaan myös 20-vuotisen uran tehneen kls.:n viimeinen festarikeikka. Viikonlopun aikana tapahtumassa esiintyvät myös muun muassa …
Paljon naurua, huumoria ja hyvää yhteishenkeä vuoden 2022 festariseurakunnassa
Loistokas, hyvä fiilis, häkellyttävä. Näillä sanoilla joukko Turun Henrikinseurakunnan nuoria kuvaili tuntemuksiaan sen jälkeen, kun heille oli ojennettu pokaali vuoden festariseurakunta -tittelin voittamisen jälkeen viime vuoden festareilla. Haastattelussa nuorten kasvoilta loistivat innostuneet hymyt ja säihkyvät silmät. Vau, tuollaista on olla vuoden festariseurakunta! Miksi Henrikinseurakunta päätyi hakemaan vuoden 2022 festariseurakunnaksi? Huumorintajuiset nuoret vastaavat, että se, kun viime vuonna ei voitettu. ”Mutta …
Herätys klo 4 ja ruuanlaittoon! – talkoissa festareilla
Maata Näkyvissä -festareilla saadaan joka vuosi nauttia täyttävästä ruuasta festariohjelman lomassa. Mutta kuka ruokaa valmistaa ja milloin? Messukeskuksen sivuovelta kuuluu iloinen puheensorina, kun ulkokeittiössä on ruuanlaitto meneillään. On vuoden 2022 festarilauantai, ja olen tullut tutkimaan, keitä täällä oikein puuhastelee. Soppatykkien luota haastateltavikseni ehtivät Ella Lähteenmäki ja Lotta Salmi. He innostuivat lähtemään talkoisiin, kun festareiden keittiövastaava kävi mainostamassa keittiöhommaa Tampereen Evankelisten …
Sometähdet Nino Ärling ja Arttu Laitinen festareilla
”Saat kymmenen sekuntia aikaa. Sun pitää siinä ajassa sanoa kolme eri Raamatun henkilöä. Aika alkaa nyt.” Siinä yksi esimerkki haasteista, joihin useat nuoret saivat osallistua tämän vuoden festareilla. Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Ei kovin kauas, vaan marraskuuhun, jolloin Turkuun satoi ensimmäistä kertaa lunta niin, että pystyi sanomaan maan olevan hieman valkoinen. Gatorade Centerissä ja Turun Messukeskuksessa vietettiin Maata Näkyvissä -festareita. …
ILTA TÄYNNÄ SUURIA TUNTEITA
Maata Näkyvissä -festareiden ensimmäinen päivä huipentui Suomen suurimpaan nuorteniltaan. Nuortenillassa yhdistyi perinteisen nuortenillan muoto ainutlaatuisiin puitteisiin, kun seurakunnan nuorisotilan sijaan kokoonnuttiin Gatorade Centerillä ja kitaran sijaan yhteislauluja säestivät SRO:n musalinjan orkesteri, kuoro ja solistit. Festarikansa sai kokea yhdessä myös suurta urheilujuhlaa, kun konserttitauolla screeniltä seurattiin jännittävät viimeiset seitsemän minuuttia Suomen maajoukkueen jalkapallo-ottelua. “Ajattelimme, että siitä saadaan yhteisöllinen kokemus. Olihan se …
- Page 2 of 2
- 1
- 2