Vuoden 2023 Maata Näkyvissä -festareiden ohjelma on julkaistu

Pohjoismaiden suurimman kristillisen nuorisotapahtuman Maata Näkyvissä -festareiden ohjelma on julkaistu. Tapahtuman teemana on tänä vuonna Et ole yksin, ja sitä vietetään 17.–19.11.2023 Turussa Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa. Ohjelma on pullollaan suomigospelin helmiä ja uusia tulokkaita. Merkillepantavaa onkin se, että musiikin osalta tänä vuonna mennään täysin kotimaisella kattauksella. Tämän vuoden Maata Näkyvissä -festareiden ohjelman suurimpia nimiä ovat koko kansan tuntema Ilta, …

Tavoitteita ja rukousvastauksia – Pelastetaan Maata Näkyvissä -festarit!

Maata Näkyvissä -festareiden tulevaisuus vaikutti keväällä 2022 olevan vaakalaudalla, kun jo vuosia taloudellisesti tappiolliseksi jäänyt toiminta oli saavuttamassa viimeisen rajan. Maata Näkyvissä -festareita järjestävän Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen purki tuolloin Facebook-päivityksessään huolta tilanteesta. “Olin aika synkissä fiiliksissä silloin tapahtuman tulevaisuuden suhteen ja kirjoitin päivityksessä, että nyt on rukoiltava ihmettä, muuten edessä ovat viimeiset festarit”, Heinonen muistelee. Huoli herätti nopeasti …

MAATA NÄKYVISSÄ -FESTARIT SIIRTYVÄT ENSI VUODELLE 2021

Maata Näkyvissä -festarit on päätetty siirtää haasteellisen koronatilanteen vuoksi ensi vuodelle.  Tämän vuoden Maata Näkyvissä -festarit oli tarkoitus järjestää 13.-15.11.2020 Gatorade Centerissä ja Turun Messukeskuksessa. Loppukesästä pahentunut koronatilanne pakotti järjestäjät tekemään kipeän päätöksen. Tapahtuma siirtyy vuodella samalle viikonlopulle 19.-21.11.2021. Ensi vuonna toteutetaan tälle vuodelle suunniteltu ohjelma asian mukaisella päivityksellä varustettuna. ”Silloin juhlitaan entistä paremmalla meiningillä Maata Näkyvissä -festareita teemalla minulla …