Tänä vuonna emme paina enää festarilehteä, joka aiempina vuosina on ilmestynyt festariviikonlopuksi. Sen sijaan viikonlopun infot löytyvät tämän festareiden nettisivun lisäksi INFO INSTAGRAM -tililtä @maatanakyvissa. Infotililtä löytyy kaikki tärkeimmät viikonlopun infot ja sisällöt. Myös direct-viesteihin vastaa festareiden neuvonta. Maata Näkyvissä -festareiden official Instagram -tili säilyy viikonlopun ajan normaalisti ja sinne päivitellään fiiliksiä viikonlopusta. Tärkeimmät infot löytyy kuitenkin infotililtä! Tiliä voi …
MAATA NÄKYVISSÄ -FESTARIT VIETTÄÄ 35-VUOTISJUHLAVUOTTAAN
Pohjoismaiden suurin kristillinen nuortentapahtuma Maata Näkyvissä -festarit täyttää 35 vuotta. Tänä vuonna festareita vietetään 15.–17.11. Tapahtuma lähti liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Paikalle odotetaan tänäkin vuonna saapuvan yli 18 000 nuorta eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja joukko Turun evankelis-luterilaisia seurakuntia. ”Pitkä historia vetää nöyräksi ja hiljaiseksikin. On suurta Jumalan armoa, että Hän antoi meille aikanaan …
FESTARIOHJELMA ULKONA NYT
Marraskuussa juhlitaan taas sitä, että maata on näkyvissä! Maata Näkyvissä -festarit täyttää 35-vuotta ja festariviikonloppuna 15.-17.11. Gatorade Center ja Turun Messukeskus täyttyy ihmisistä, musiikista, huikeasta festaritunnelmasta ja kristittyjen yhteydestä. Uusia esiintyjiä Maata Näkyvissä -festarilavalla ovat tänä vuonna muun muassa brittibändit Brightline ja King’s Village. Perjantai-illan konsertissa esiintyvä Brightline soittaa indie-poppia ja lauantai-iltana lavalle nouseva King’s Village energistä ylistysmusiikkia. Maata Näkyvissä …
RAUHAA FESTAREILLA, RAUHAA LEIRILLÄ
Rauha. Se yhdistää pian lähestyvän Maata Näkyvissä -leirin viime Maata Näkyvissä -festareihin. Nimittäin festareiden teema ”rauha” jatkuu myös leirillä Karkun evankelisella opistolla 8.–10.3. Yksi sekä festareita että leiriä järjestämässä oleva henkilö on SLEY:n nuorisotyöntekijä Samuli Luomaranta. Festareilla hänet nähtiin opettamassa ja pitämässä studiota sekä myös päälavalla keikalla Samuli Luomaranta & Kotiinpalaajat -kokoonpanon kanssa. Festarit ovat Samulille vuoden kohokohta ja fiilikset …
GLADIAATTOREITA JA TRUBADUUREJA – VAAN MITÄ TÄNÄ VUONNA?
11 kuukautta odottamista. Nimittäin nyt on tammikuu ja Maata Näkyvissä -festarit ovat vasta marraskuussa. Jaksaakohan sitä taas odottaa koko vuoden, että pääsee ihmisvilinän keskelle? Eniten sitä odottaa ehkä sitä, että pääsee näkemään, mitä uutta festareilla on tänä vuonna. Sillä joka vuosi on jotain uutta tuntunut tulevan. Toki on ihanaa, että mukana ovat vanhat hyvät jutut, kuten teatterilava, open stage tai …
MAATA NÄKYVISSÄ -LEIRI 2019
MAATA NÄKYVISSÄ -LEIRI 2019 8.-10.3.2019 Riita, viha ja katkeruus saa maailman näyttämään synkältä paikalta. Onneksi kaiken kivun keskelle tuli Rauhan Ruhtinas, jolla oli radikaalit neuvot. Hän käski rakastamaan ja siunaamaan vihamiehiämme. Hän neuvoi antamaan anteeksi. Hän antoi esimerkin kuolemalla kaikkien puolesta. Jeesus toi rauhan, joka saavuttaa ihmisen kivun, ja auttaa pääsemään eteenpäin. Meillä on rauha, meillä on Maata Näkyvissä. Tervetuloa …
ESIINTYJÄKSI 2019?
Vuoden 2019 esiintyjähaku on auki nyt! Laita vapaamuotoinen hakemuksesi 17.2.2019 mennessä mahdollisine ääninäytteineen ja/tai linkkeineen festaritoimiston sähköpostiin: toimisto (at) maatanakyvissa.fi. Haemme kaikenlaisia esiintyjiä! Bändejä pienemmillä ja isommilla kokoonpanoilla, trubaduureja, akustisia yhtyeitä, tanssiryhmiä, komiikkaa ja niin edelleen. Olit sitten laulaja, sirkustaiteilija, näyttelijä tai mitä tahansa siltä väliltä: lähetä hakemuksesi rohkeasti! Käymme hakemukset läpi helmikuussa ja olemme yhteydessä, mikäli esiintymisslottia on tarjolla.
JEFFREY MEINZ: ”ÄLÄ ETSI MAAILMAN TUOMAA TOIVOA”
Maata Näkyvissä -festareiden vuoden 2018 pääpuhuja, pastori Jeffrey Meinz Yhdysvaltojen Coloradosta muistutti festariyleisöä Jumalan rauhan etsimisen ja löytämisen tärkeydestä. Kotipuolessaan Meinz työskentelee Holy Cross Lutheran Churchissa ja on aktiivisesti mukana nuorisotyössä. Meinz tietää omakohtaisesta kokemuksestaan, että nuorellakin voi tulla elämässä eteen vastoinkäymisiä ja huolia, jotka särkevät sydämen. Kun Meinzille oli kerran lukioikäisenä käynyt niin hänen jouduttuaan koulukavereidensa ja ihastuksensa nähden …
HUIKEITA HETKIÄ, SANOMA RAUHASTA – MITÄ FESTAREISTA JÄI KÄTEEN?
Huikea viikonloppu päättyi – ja monen mielestä liian nopeasti. Mitä jäi käteen? Oliko olo maanantaiaamuna pitkän odotuksen ja fiilistelyn jälkeen kummallisen tyhjä, vai jäikö viikonlopusta käteen ruista vahvempia eväitä, joiden varassa jaksaa taas taivaltaa märän ja harmaan arjen läpi? Palataanpa hetkeksi fiilistelemään festariviikonlopun parhaita hetkiä. Oli se vaaleanpunainen taivas perjantaina Gatorade Centeriä lähestyessä. Kultahileet LZ7:n keikan lopussa. Hyvä fiilis Suomen …
PALAUTETTA FESTAREISTA
Meille on tärkeää, että voimme kehittää Maata Näkyvissä -festareita joka vuosi. Avainasemassa on palaute teiltä, arvoisat festarivieraat. Luemme jokaisen palautteen tarkasti. Palautteen jättäjien kesken arvomme festarituotteita. Jätä palautetta vuodesta 2018 TÄÄLTÄ.